Kivitalon monimuotoisuutta puupinnalla

Kesän 2013 Asuntomessuilla Hyvinkäällä oli talo, joka sai huomiota erikoisesta julkisivumateriaalistaan. Lammi-Kivitalo Majan julkisivuverhous, sekä seinät että katto, oli toteutettu siperianlehtikuusella. Sisälle mennessä kuitenkin paljastui, että rakennus on kivitalo. Sen runko on tehty valuharkoista, välipohjat ontelolaatoista ja lattiat paikallavaletusta betonista.

Monelle omakotirakentajalle voi tuottaa päänvaivaa asemakaava, ja miten se määrittää rakennusten tietyt ominaisuudet: kuten rakennusten sijoittamisen tontilla, rakennuksen muodon, julkisivumateriaalin ja värin. Maja-talo on hyvä esimerkki siitä, miten puutaloalueellekin voi toteuttaa kivitalon.

Moni valitsee kodikseen kivitalon, koska pitää sen yksilöllisyydestä

Maja-talo on sisätiloiltaan hyvin selkeä ja asukkaidensa toiveiden mukainen. Talon yli 30 metriä pitkä, suorakaitainen, yksinkertainen muoto ilman ulokkeita ja lisänurkkia vaati paljon suunnittelulta, mutta samalla piti rakenteet yksinkertaisina.

Lievällä rinnetontilla oleva rakennus on kolmitasoinen. Sisääntulokerroksesta alaspäin on keittiö, oleskelutilat ja saunaosasto. Ylöspäin vanhempien ja lasten makuuhuoneet. Yhteisöllisyyttä kuvaa muun muassa se, että väliovia koko talossa on vain viisi. Alakerta on yhtenäistä tilaa ja makuuhuoneisiinkin käynnit aina avoinna.

– Pelkistetyt ratkaisut ovat olleet myös kustannustehokkaita, Salmiset toteavat.

Talon sisäpinnoissa, varsinkin saumattomissa lattioissa, on käytetty betonia tyylikkäästi. Kaakeleita tai parkettia ei haluttu minnekään.

– Usein asunnot ovat joko yksitoikkoisen siistejä tai ähkyyn asti sisustettuja. Me halusimme yhdistää rouheaa ja sileää pintaa. Koti ei saa olla tylsä, vaan toimiva ja viihtyisä.

Talo Maja on kolmikerroksinen, mikä mielletään kustannusmielessä usein kalliiksi. Tässä tapauksessa sopivasti kaltevalla rinnetontilla kolme tasoa oli oiva ratkaisu, koska tonttia ei tarvinnut muokata niin paljon kuin yksi- tai kaksitasoratkaisussa.

Kivitalo kivitalojen keskelle

Helsingin Liisankadulla on historiallisesti arvokkaaseen ympäristöön, ahtaalle sisäpihalle rakennettu kaksi asuinkerrostaloa. Ne on sovi…

Kurjenlinna on uutta ja vanhaa yhtä aikaa

Kun työlään projektin ottaa hoitaakseen, se kannattaa hoitaa viimeisen päälle kunnolla. Näin on turkulainen Vuokrakartio Oy tehnyt kun…

Ulkonäöllä on väliä: Tikkuaskitalot löysivät paikkansa

Kaksi erillistä pientaloa samalla tontilla sopeutuvat niin toisiinsa kuin tontin muotoihin sekä alueen luontoon. Tilaaja halusi rakentaa k…

Kivitalon monimuotoisuutta puupinnalla

Kesän 2013 Asuntomessuilla Hyvinkäällä oli talo, joka sai huomiota erikoisesta julkisivumateriaalistaan. Lammi-Kivitalo Majan julkisivuv…

Elämää vapaa-ajanasunnossa ympäri vuoden

Jos mereltä katsoo tarkasti parikymmentä metriä ylös kallion päälle, saattaa havaita Villa Bergolan. Yksikerroksinen, kahteen osaan ja…

Suomen kuuluisin vankila Turussa muuttuu kiehtovaksi kaupunginosaksi

Neljässä rakennusvaiheessa toteutettava Kakolan vanhan vankila-alueen …

Tampereen Ranta-Tampella on rantakaupunkielämää keskustan kulmilla

Ranta-Tampella on Tampereen uutta asuinrakentamista ranta-alueelle entisellä Tampellan teollisuusalueella. Se sijoittuu kävelyetäisyydell…

Tehdaskiinteistöistä omaleimaisia asuinympäristöjä

Kaupunkien keskusta-alueilla on paljon vanhoja teollisuuskiinteistöjä, joista alkuperäinen toiminta on siirretty muualle. Tehdasmiljöide…

Jylhästi kallioilla: As Oy Helsingin Jylhä

Helsingin Viikinmäen laelle, alueen upeimmalle paikalle on valmistunut harkkorakenteinen pienkerrostalon ja rivitalojen kokonaisuus. Kohde …

Tiiltä sen olla pitää: Verkkosaaren suurkorttelista löytyy koteja moneen makuun

Kaupunkeihin mahtuu monenlaisia ihmisiä, elämäntilanteita ja perhemuotoja, ja yhtä moninaiset ovat asumiseen liittyvät preferenssit ja …