Tiiltä sen olla pitää: Verkkosaaren suurkorttelista löytyy koteja moneen makuun

Kaupunkeihin mahtuu monenlaisia ihmisiä, elämäntilanteita ja perhemuotoja, ja yhtä moninaiset ovat asumiseen liittyvät preferenssit ja haaveet. Uutta kaupunkia tuleekin rakentaa ihmisten tarpeiden ehdoilla, erilaiset toiveet ja mieltymykset huomioiden. Tästä hyvä esimerkki löytyy Helsingin Verkkosaaresta, jossa paraatipaikalla merenrannassa sijaitsee Skanskan toteuttama kolmen korttelin monipuolinen kokonaisuus.

As. Oy Helsingin Karpin, Pasurin ja Seipin muodostama kortteli on valmistunut kokonaisuudessaan vuonna 2022. Suurkortteli sijoittuu Verkkosaarenkadun, Capellanrannan ja Capellan puistotien muodostaman kolmion keskelle, ja pohjoisessa alue rajoittuu Verkkosaaren kanavaan. Korttelin rakennusten korkeus vaihtelee 12-kerroksisesta tornista kahdeksan- ja kuusikerroksisiin taloihin sekä mataliin townhouse-tyyppisiin kaupunkipientaloihin. Asumisen vaihtoehtoja löytyy siis mukavasti moneen makuun!

Tiili on materiaalina koko korttelissa merkittävässä roolissa. Rakennusten julkisivut on toteutettu tiilestä muuraamalla, ja pihoilla on matalia tiilimuureja sekä maatiilipintoja. Korkeampien kerrostalojen julkisivuissa tiili lisää turvallista, yksiaineista tuntua olematta kuitenkaan synkkä tai uhkaava. Julkisivutiilet ovat Tiilerin Ruukintiiliä.

Suurkorttelin muodostamasta kolmesta korttelista kahden arkkitehtisuunnittelusta vastasi Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy, ja pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Tapani Lehtinen. Ruukintiilissä on Lehtisen mielestä hyvä, rouhea materiaalin tuntu. Teurastamon alue punatiilisine rakennuksineen sijaitsee vain parin korttelin päässä ja samaa tunnelmaa haluttiin myös tähän kortteliin.

Kaikki korttelin rakennusten lämpimät seinät ovat paikallamuurattuja. Townhouse-taloissa jokaisen asuntosiivun julkisivu on muurattu erisävyisestä tiilestä. Tällä on korostettu rakennusten pienempää mittakaavaa. Julkisivuissa on myös pieniä ulokkeita, parvekkeita ja katoksia, jotka tuovat mukavaa elävyyttä rakennusten ilmeeseen.

Ulkonäöllä on väliä: Tikkuaskitalot löysivät paikkansa

Kaksi erillistä pientaloa samalla tontilla sopeutuvat niin toisiinsa kuin tontin muotoihin sekä alueen luontoon. Tilaaja halusi rakentaa k…

Kivitalon monimuotoisuutta puupinnalla

Kesän 2013 Asuntomessuilla Hyvinkäällä oli talo, joka sai huomiota erikoisesta julkisivumateriaalistaan. Lammi-Kivitalo Majan julkisivuv…

Elämää vapaa-ajanasunnossa ympäri vuoden

Jos mereltä katsoo tarkasti parikymmentä metriä ylös kallion päälle, saattaa havaita Villa Bergolan. Yksikerroksinen, kahteen osaan ja…

Suomen kuuluisin vankila Turussa muuttuu kiehtovaksi kaupunginosaksi

Neljässä rakennusvaiheessa toteutettava Kakolan vanhan vankila-alueen …

Tampereen Ranta-Tampella on rantakaupunkielämää keskustan kulmilla

Ranta-Tampella on Tampereen uutta asuinrakentamista ranta-alueelle entisellä Tampellan teollisuusalueella. Se sijoittuu kävelyetäisyydell…

Tehdaskiinteistöistä omaleimaisia asuinympäristöjä

Kaupunkien keskusta-alueilla on paljon vanhoja teollisuuskiinteistöjä, joista alkuperäinen toiminta on siirretty muualle. Tehdasmiljöide…

Jylhästi kallioilla: As Oy Helsingin Jylhä

Helsingin Viikinmäen laelle, alueen upeimmalle paikalle on valmistunut harkkorakenteinen pienkerrostalon ja rivitalojen kokonaisuus. Kohde …

Tiiltä sen olla pitää: Verkkosaaren suurkorttelista löytyy koteja moneen makuun

Kaupunkeihin mahtuu monenlaisia ihmisiä, elämäntilanteita ja perhemuotoja, ja yhtä moninaiset ovat asumiseen liittyvät preferenssit ja …

Kivitalo kivitalojen keskelle

Helsingin Liisankadulla on historiallisesti arvokkaaseen ympäristöön, ahtaalle sisäpihalle rakennettu kaksi asuinkerrostaloa. Ne on sovi…

Kurjenlinna on uutta ja vanhaa yhtä aikaa

Kun työlään projektin ottaa hoitaakseen, se kannattaa hoitaa viimeisen päälle kunnolla. Näin on turkulainen Vuokrakartio Oy tehnyt kun…