Muurimestari-talo on uutta vanhoja tapoja hyödyntäen

Helsingin Oulunkylään aletaan alkukesällä 2022 rakentaa asuinkerrostaloa, jonka runkorakenne on tuttu jo vuosisatojen takaa.

− Muurarimestari-talo toteutetaan tiilestä samanlaisella yksinkertaisella tekniikalla kuin esimerkiksi Töölön vanhat tiilitalot. Ajatuksena on rakentaa talo, jonka käyttöikä on kaksi tai kolme vuosisataa, kertoo arkkitehti Pauli Siponen Avarrus Arkkitehdit Oy:stä.

Siposella on pitkä kokemus korjausrakennuskohteiden suunnittelusta ja hänellä on selkeä näkemys siitä, mikä vanhassa toimii hyvin.

− Kun halutaan rakentaa pitkäikäistä, on massiivinen tiilirunko erittäin järkevä ratkaisu. Rakenne itsessään on jo kestävä, mutta lisäksi pienistä osista koostuvan seinän mahdollisia vaurioita voidaan helposti korjata.

Rakennuksen runko rakennetaan punatiilisestä reikätiilestä pääosin kahden kiven paksuisena. Kadun puolella paksuus on kaksi ja puoli kiveä. Valkotiilinen kuorikerros on ajateltu niin sanotuksi uhrikerrokseksi, joka voidaan tarvittaessa uusia purkamalla ainoastaan päällimmäinen kerros.

Puhtaaksimuurattua tiilipintaa näkyy sisätiloissa porrashuoneissa ja kerhotilassa. Asuntojen sisäpinnat on tasoitettu ja rapattu, koska rakenteen tulee olla riittävän tiivis. Tasoitteet ja maalit ovat hengittäviä.

Ihanneratkaisussa on uutta ja vanhaa

Satavuotiaiden rakennusten heikoimmaksi kohdaksi on todettu orgaanista ainesta sisältävä, akustisesti huono välipohja. Muurarimestarissa välipohja toteutetaankin paikallavaletusta betonista.

Huoneistojen välisissä seinissä oli tarkoitus alun perin käyttää myös tiiltä, mutta rakentamisen aikataulutuksen, ääneneristävyyden ja työturvallisuuden takia päädyttiin paikallavalettuun betoniin.

− Vedeneristeissä ja yläpohjan kivivillan kanssa on jouduttu joustamaan, jotta kosteuden ja paloneristysmääräykset täyttyvät, kertoo arkkitehti Siponen.

Nykyrakentamiselle asetettuja lämmöneristysvaatimuksia ei kahden ja puolen kiven tiilimuuri aivan täytä.

− Kehityshankkeessa viranomaiset ovat tulleet hyvin vastaan ja saimme luvan noudattaa massiivipuurakenteelle asetettua u-arvoa, joka on hieman alhaisempi. Energiankulutusta on kompensoitu esimerkiksi katolle asennettavilla aurinkopaneeleilla.

Poistoilma kulkee perinteisissä tiilihormeissa

Muurarimestari on vuosikymmeniin ensimmäinen kerrostalokohde, jossa on muuratut poistoilmahormit. Muurattuja hormeja tehtiin 1950-1960-luvuille asti, mutta sen jälkeen ne korvattiin joko betonisilla hormielementeillä tai muilla materiaaleilla rakentaen.

Matalamman osan mansardiaumakattoon on käytännön syy: se lisää kattokorkeutta ja samalla poistoilmahormi on saatu riittävän korkeaksi toimiakseen kunnolla. Korvausilmaa voidaan ottaa myös lasitetun parvekkeen kautta, jolloin ilma on esilämmitettyä. Tämä hillitsee osaltaan energiankulutusta.

Muurarimestari-talo poikkeaa nykyrakentamisesta siinäkin, että taloon ei asenneta juurikaan älykästä talotekniikkaa.

− Rakennusta voi ehkä sanoa low-tech -taloksi. Asukkaat säätävät lähinnä ilmanvaihtoventtiiliä perinteiseen tapaan käsin. Nykyaikaisempaa tekniikkaa edustaa lähinnä ovipuhelin, naurahtaa Siponen.

Havainnekuva: Avarrus Arkkitehdit Oy
Teksti: Päivi Leinonen

*****

KEHITTYVÄ KERROSTALO -HANKE

Muurarimestari-talo on mukana Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmassa, jossa etsitään rakentamiseen ja asumiseen uudenlaisia laadukkaita ratkaisuja. Asunnot ovat pääosin perheasunnoiksi suunniteltuja, ja ne avautuvat ainakin kahteen eri ilmansuuntaan. Tämä tuo paitsi asumisviihtyvyyttä, mutta myös parantaa asunnon tuuletettavuutta. Talo on ollut ennakkomarkkinoinnissa ja asuntojen varaustilanne on hyvä.

Muurimestari-talo on uutta vanhoja tapoja hyödyntäen

Helsingin Oulunkylään aletaan alkukesällä 2022 rakentaa asuinkerrostaloa, jonka runkorakenne on tuttu jo vuosisatojen takaa.

− Muur…

Sisäilmaesteetöntä rakentamista – kyllä kiitos

Terve talo -konsepti tarkoittaa rakentamista sellaisilla periaatteilla, että rakennusmateriaalit eivät aiheuta tai edesauta sairastumista …

M1-merkki auttaa tekemään sisäilmaystävällisiä valintoja

Puhdas sisäilma on yksi laadukkaan, terveellisen ja turvallisen asumisen kulmakivistä. Siihen voidaan ja tulee vaikuttaa huolellisella suu…

Rakennuksilla on selkeä vaikutus hyvinvointiin

Hyvä tila on tarkoituksenmukainen, turvallinen ja viihtyisä. Rakenteet suunnitellaan ja tehdään niin tiiviiksi, että niiden läpi ei ku…