Dynaamiset työpäivät ovat arkea Kahi-päällikölle

Kahi-ratkaisujen kehitys- ja tuotepäällikkö Hassan Raad on saanut perehtyä monipuolisesti kalkkihiekkaharkkoihin ja -tiiliin kohta kymmenkunta vuotta. Työpäiviään mies kuvaa dynaamisiksi, mikä toisaalta sopii hänelle, vaikka aamulla tehtäväksi ajateltu työ siirtyykin usein toiseen ajankohtaan akuuttikiireiden jaloista.

Kuka: Hassan Raad
Työ: kehityspäällikkö ja tuotepäällikkö, Saint-Gobain Finland Oy
Alalla: 10 vuotta

Kuinka moni voi sanoa, että oma työ ei ole pelkkä työ, vaan melkein kuin harrastus? Saint-Gobainilla työskentelevä Hassan Raad on siltä osin unelmatyössään, sillä hänelle lause on totta.

”On kiva istua monen asian päällä. Olen myös utelias luonne ja kerännyt Kahista vuosien varrella valtavasti tietoa. Olen oppinut siitä paljon ja esimerkiksi akustiikkaan liittyvien asioiden opiskelu on avannut paljon uusia näkökulmia tuotteen hyödyntämiseen”, Raad kertoo.

Hassan Raad aloitti työuransa rakentamisen parissa harjoittelijana NCC:llä vuonna 2003. Seuraavana vuonna ahkera nuorimies pääsi harjoitteluun työnjohtoon. Valmistuttuaan 2005 rakennustekniikan insinööriksi hän toimi työmaainsinöörinä ja vastaavana mestarina. Vuonna 2011 hän siirtyi Saint-Gobainiin Kahi- ja Leca-tuotteiden kehityspäälliköksi. Vuonna 2016 Raadin työnkuva muuttui, kun Leca eriytettiin Saint-Gobainissa omaksi yksikökseen ja Kahi-tuotteet jäivät Weberille.

”Minulle jä kehitysvastuu, mutta sen rinnalle tuli myös tuotepäällikön rooli Kahissa sekä muurauslaasteissa ja pumpattavissa lattiatasoitteissa. Saan olla mukana niin liiketoiminnassa kuin tekniikassa . Tämän vuoden alusta olen toiminut myös koko Saint-Gobain Finlandin tuotepäällikköjen tiiminvetäjänä”, hän listaa.

Tuotepuoli yhdistää Raadin mukaan sujuvasti myynnin, markkinoinnin sekä kehityksen ja asiakkaan tarpeet luoden niistä lisäarvoa. Hän pitää siitä, että hallussa on koko paketti: ”Näen koko toimintaympäristön ja sen mitä kaikkea tapahtuu”, hän toteaa.
Raad pääsee seuraamaan Kahiin liittyviä asioita myös Euroopan tasolla kalkkihiekkatiiliyhdistys European Calcium Silicate Unit Producers Associationin eli ECSPA:n kokouksissa.

”Olen ainoa Saint-Gobainin edustaja ECSPA:ssa, koska Suomi on ainoa maa Saint-Gobainissa, joka valmistaa Kahia. Olen mukana vaikuttamassa erilaisissa asiantuntijaryhmissä, muun muassa paloryhmässä, akustiikkaryhmässä ja vastuullisuusryhmässä”, hän kertoo työnsä moniulotteisuudesta.

Monimuotoiset työtehtävät pitävät miehen kiireisenä monella tapaa. Myös sijainti vaihtelee. ”Pitäjänmäen pääkonttorilla menee viikosta pari päivää, lisäksi käyn paljon tehtaillamme Kiikalassa, mutta myös Ojakkalassa ja Paraisilla sekä varastoilla. Säännöllisesti on myös ulkomaanmatkoja ja käyn paljon eri yhteistyökumppaneidemme luona ympäri Suomea.”

Mikä on työssäsi parasta?

Pystyn työssäni haastamaan itseäni ja koen, että tekemiselläni on merkitystä. Työni on motivoivaa ja joustavaa, mikä saa minut vastavuoroisesti antamaan parastani. Saan toteuttaa projektit ja työni yksityiskohdat haluamallani tavalla, kunhan lopputulos on sitä mitä on haettu. Esimieheni on inspiroiva ja sparraaamme toinen toisiamme. Meillä on hyvä työyhteisö ja Saint-Gobain on työntekijöitä arvostava yritys.

Mikä on työssäsi haastavinta?

Toisinaan asiakkailla on tilanteita, joihin ratkaisujen löytäminen ei ole niin yksinkertaista. Olen työhöni ja asiakkaisiimme sitoutunut, joten parhaan ratkaisun löytäminen on minulle tärkeää. Työni vaatii myös jatkuvaa läsnäoloa ja monien lankojen käsissä pitämistä. Tuotepäällikkönä olen vastuussa isoista kokonaisuuksista, kuten liiketoiminnan kehittämisestä, tuoteportfoliosta ja myynnin tuesta. Töitä joutuu välillä paiskimaan paljon ja vähän omallakin ajalla. Aamun omat työt siirtyvät usein iltaan, kun päivä pitääkin aloittaa tiimin muilla asioilla.

Mistä olet työssäsi ylpeä?

Siihen, että voin antaa työni kautta oman panokseni Suomen rakennettuun ympäristöön.

Kerro jotain, mitä muut eivät sinusta välttämättä tiedä.

Puhun useita kieliä. Kerran eräs tuttu kysyi, millä kielellä ajattelen. En heti osannut vastata. Testasin sitä ja päädyin siihen, että ajattelen kolmella kielellä. Luovaa työtä tehdessäni, kuten jos valokuvaan tai pohdin vaikkapa tuote-esitteen ulkoasua, ajatukseni pyörivät englanniksi. Kun pitää tykittää täysillä ja runtata asioita läpi, tapahtuu se suomeksi. Kaikki muu ajattelu tapahtuu arabiaksi, joka on äidinkieleni.

Millaista Suomea haluat olla rakentamassa?

Luonnonvarojen sekä resurssien niukkuus on todellista. Hiilineutraalisuuteen sitoutuminen on tärkeää ja meillä Saint-Gobainissa se on vuoteen 2050 mennessä. Pohjoismaissa ja Suomessa tavoite on vielä tiukempi eli vuoteen 2035 mennessä. Vaikka Suomi on pieni maa, uskon, että pienilläkin teoilla voidaan vaikuttaa, jotta tulevaisuuden sukupolvillakin on hyvä olla. Näen, että pitkän aikavälin arvonluominen yhteiskunnalle ja elämänlaadun parantaminen ovat tärkeitä. Saint-Gobainin missio on auttaa rakentamaan erinomaisia elinympäristöjä, joissa yhdistyy mukavuus ja vastuullisuus. Tämä tarkoittaa esimerkiksi akustista mukavuutta, lämpömukavuutta sekä visuaalisuutta ja puhdasta sisäilmaa.

Suomen rakennettu ympäristö, jonka avulla ihmiset ja planeetta voivat menestyä, näyttää listattuina mielestäni seuraavanlaiselta:
• Ilmastomuutoksen lieventäminen ja siihen sopeutuminen
• Jätteiden poistaminen ja resurssitehokkuuden maksimointi
• Luonnon omaksuminen ja palauttaminen sekä biologisen monimuotoisuuden edistäminen
• Ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin optimointi
• Pitkän aikavälin arvon luominen yhteiskunnalle ja elämänlaadun parantaminen

Dynaamiset työpäivät ovat arkea Kahi-päällikölle

Kahi-ratkaisujen kehitys- ja tuotepäällikkö Hassan Raad on saanut perehtyä monipuolisesti kalkkihiekkaharkkoihin ja -tiiliin koh…

Kahi-tehtaalla pakkaaja on silmät tarkkana työvuorollaan

Kalkkihiekkatiiliä ja -harkkoja valmistetaan Pohjoismaissa ainoastaan Saint-Gobain Finlandin Weberin Kiikalan Kahi-tiilitehtaalla. …

Trukkikuskilla satojatuhansia kiloja haarukassa päivittäin

Saint-Gobain Finlandin tehtaalla Kiikalassa sukunimi Kaivonen on tuttu. Kahi-tiilitehtaalla vuodesta 1997 työskennellyt Hannu Kaivo…