Betonitehtaalla prosessinhoitaja osaa betoninteon ja asiakassuhteet

Helsingin Roihupellon betonitehdas on ollut Ruduksen kiireisimpiä betoniasemia viime vuosina. Töitä tehdään kello 6-18 ja tarvittaessa palvellaan kellon ympäri. Betonimassan tekoa ja lähettämistä eteenpäin hoitaa prosessinhoitaja. Työssä tarvitaan niin vastuunottoa kuin sosiaalisia taitoja, tietää Jere Rautaparta.

Kuka: Jere Rautaparta
Työ: prosessinhoitaja
Alalla: kolmisen vuotta

Kuopiosta kotoisin olevan Jere Rautaparran työpäivät kuluvat Ruduksen Roihupellon betoniasemalla pääasiassa ohjaamossa. Työvuoroja on kolme, joista Rautaparta hoitaa yleensä välivuoroa. Työpäivän tehtävissä painottuvat yhteydenpito ja kommunikointi työmaille ja kuormien lähetys tilauksien mukaan.

”Tehtävässäni pidän niin sanotusti ruletin pyörimässä. Varmistan myös, että meillä on tarpeeksi autoja, joita työmaille tarvitaan. Kiirepäivinä korostuvat ajojärjestelyt, kun mietin kuormien tekoa ja minne kuormat menevät missäkin järjestyksessä”, hän kertoo.

Miehen työpäivä alkaa noin seitsemältä. Aamuvuoron mylläri eli betonimassan tekijä avaa tehtaan noin kuudelta. Tuolloin puhelin ei vielä soi paljoa, ja yksi henkilö pystyy hoitamaan aamun ensimmäisen ja päivän viimeiset tunnit. Rautaparta tulee lähettäjän rooliinsa, kun ruuhka alkaa. Hän tekee tarvittaessa myös myllärinä betonia sekä lastaa kuormia.

Ruduksella Rautaparta on ollut palkkalistoilla reilun vuoden. Sitä ennen hän teki nykyistä tehtäväänsä vuokrafirman kautta. Hommat hoituivat niin hyvin, että Rudus rekrytoi hänet suoraan taloon. Betonin parissa mies ehti Kuopiosta etelään muutettuaan kolmisen vuotta sitten työskennellä myös Lujabetonilla. Pohjatiedot ja osaaminen betonista ovat perua opinnoista Kuopion Savoniassa. Rakennusinsinöörin paperit ovat muutamaa kurssia vaille valmiina.

”Tässä työssä tekemällä oppii eniten. Työantajan kautta on myös systemaattisesti koulutuksia, joissa tietämys syvenee ja perehdytään uusiin työtapoihin ja -materiaaleihin”, Rautakorpi sanoo tyytyväisenä.

Mikä työssäsi on parasta?

Saan itse päättää ja määrittää päivän rytmin. Asiakkaiden ehdoilla aina tietenkin mennään, mutta tiedän yleisesti ottaen aina päivän kulun ja mitä tulee tapahtumaan. Päivä on usein nopeatempoinen, mutta se pitää skarppina.

Mikä työssäsi on haastavinta?

Haastavinta ovat isot valut, ja että saa sovitettua kaiken yhteen. Huolehdin siitä, että kaikki raaka-aineet ovat meillä käytettävissä juuri silloin kuin pitää, jotta kaikki toimii oikein. Välillä joku sementtitoimitus saattaa olla myöhässä, joten joudun soittelemaan ja hoitamaan sementtiä lisää muualta. Työni on tarkkaa raaka-aineen ja menekin seurantaa ja laskentaa, jotta kaikille työmaille saadaan oikea määrä betonimassaa aikataulussaan.

Mistä olet työssäsi ylpeä?

Osaamiseni ja tietämykseni betonista on erittäin hyvä. Samoin ymmärrykseni siitä, mitä työmailla halutaan ja tarvitaan. Betoninteossa pitää osata huomioida esimerkiksi kosteus. Meille tulee hiekkaa esimerkiksi 100 kilometrin päästä ja jos se on märkää, pitää osata säätä kokonaisuutta niin, että betonin notkeus pysyy oikeana. Työmaalle ei voi lähettää ensimmäisessä kuormassa jäykempää massaa kuin seuraavassa, vaan pitää olla tasalaatuista.

Kerro jotain, mitä muut eivät välttämättä tiedä sinusta?

Harrastan frisbeegolfausta ja pelaan ahkerasti. Kentällä olen tänä vuonna käynyt noin kerran viikossa vuoden alusta asti, koska kelit ovat olleet lajille suotuisat. Lumi ei haittaa tässä lajissa, vaikka sehän ei pääkaupunkiseudulla ollut tänä talvena edes ongelma.

Millaista Suomea haluat olla rakentamassa?

Ekologisempaa ja vihreämpää. Lisäksi olisi tärkeää, että rakennukset ovat terveitä ja oikein rakennettuja heti alusta saakka. Rakentamisen kiire ja tiukat aikataulut puhuttavat paljon. Sen kun saisi hallintaan.

Betonipumppuautokuski taitaa työmaavalut

Betonin vastaanottoon ja siirtoon on useita vaihtoehtoja. Maallikko ei välttämättä tiedä, miten monipuolista kalustoa betonin k…

Betonitehtaalla prosessinhoitaja osaa betoninteon ja asiakassuhteet

Helsingin Roihupellon betonitehdas on ollut Ruduksen kiireisimpiä betoniasemia viime vuosina. Töitä tehdään kello 6-18 ja tarvi…

Betoniaseman laborantilta vaaditaan mittaustarkkuutta ja riittävästi fyysistä voimaa

Sirpa Grundström aloitti Ruskon Betonilla laboranttina keväällä 2019. Hänen pääasialliseen työhönsä kuuluu valvoa betonin …