Kierrätystiilimuuri muistuttaa menneestä

Seinäjoen Itikanmäen asuinalueella on hyödynnetty kierrätystiiliä yksinkertaisella, mutta persoonallisella tavalla. Tontin reunoille toteutettiin meluaidat purkutiilimurskeesta.

Kaupungin keskustasta purettiin noin satavuotias Atrian toimitalo, jonka paikalle rakennettiin asuintalojen kortteli vuosina 2013-2019. Suurikokoisesta purkukohteesta kertyi paljon tiiliä, ja rakennuttajan toiveena oli jollain tavalla hyödyntää niitä alueella. Uusiokäyttöidean takana on Reijo Harju-Säntti, Peabin entinen työnjohtaja, joka on nykyisin eläkkeellä.

− Erilaisia vaihtoehtoja oli esillä, mutta ne eivät tuntuneet luontevilta. Kehittelin sitten tällaisen muurin idean, ja ehdotus kelpasi suunnittelijallekin, Harju-Säntti kertoo.

Tontille toteutettiin metallikehikkoisten kivikorien ideaa mukailemalla muurit, jotka on täytetty kivien sijaan tiilimurskeella. Materiaalin uusiokäyttö samassa paikassa on ekologisesti järkevää. Muureihin käytettiin vain pieni osa puretuista tiilistä. Loput hyödynnettiin muun muassa alueen maarakentamisessa.

Materiaalin ominaispiirteitä näkyvissä

Puretun tiilirakennuksen kiviaineksista eroteltiin punatiilet ja niitä murskattiin kivimurskaimella hieman pienemmäksi. Purkutiileen sai jäädä pieniä määriä laastia, sillä materiaalin alkuperää ei ollut tarvetta piilottaa.

Murske laitettiin metallikehikoihin osittain kaivinkoneella ja viimeisteltiin käsin. Korit rakennettiin teräsverkosta, jossa on 40 millimetrin silmäkoko. Muurien paksuus on 30–40 senttimetriä ja korkeus vaihtelee sijainnista riippuen.

− Verkon ruostuminen on tässä tapauksessa hyvä asia, koska ruosteen väri on hyvin lähellä tiilen väriä, sanoo Harju-Säntti.

Muurit vaimentavat vilkkaan kadun ääniä ja toimivat näkösuojana. Samalla ne ovat konkreettinen muisto paikalla olleesta rakennuksesta.

Hukkatiilien murskasta syntyy uutta kiveä

Tarvasjoella sijaitseva Seppälän Tiili Oy on tunnettu takoistaan ja tulisijoistaan. Yli 5o vuoden aikana yrityksen tehtaan pihalle on kert…

Kierrätystiilimuuri muistuttaa menneestä

Seinäjoen Itikanmäen asuinalueella on hyödynnetty kierrätystiiliä yksinkertaisella, mutta persoonallisella tavalla. Tontin reunoille to…

Suomen ensimmäinen kiertotalousinsinööri

Vuoden 2021 alussa Saint-Gobain Finlandilla kiertotalousinsinöörinä aloittanut Tuomas Kohvakka kehittää kestävämpiä rakennu…