Miltä Rakokiven uusi monitoimitalo tuoksuu? ”Ei miltään”
Kun koulurakennus alkaa olla elinkaarensa päässä, on ratkaisu yhä useammin uuden monitoimitalon rakentaminen. Lahdessa 2021 käyttöön otetussa Rakokiven monitoimitalo Loistossa koulu vie suurimman osan, mutta myös muille kaupungin palveluille on runsaasti tilaa. Samaan rakennukseen muuttivat ala-asteen koulun kanssa myös päiväkoti sekä kirjasto.
– Kun rakennus on suuri monitoimitalo, oli betoni luontevin valinta. Se on teknisiltä ominaisuuksiltaan sopiva juuri tällaiseen tarkoitukseen. Betoni on luja, kestävä ja turvallinen rakennusmateriaali, jolla on hyvät äänieristysominaisuudet. Se on myös helposti muotoiltavissa ja sillä on vähäinen huollon tarve. Meidän kannaltamme sen vahvuuksia ovat myös hyvä saatavuus sekä toimivat markkinat Suomessa, kertoo Lahden Tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä.
Pirttilä toteaa, että muitakin rakennusmateriaaleja olisi voitu harkita, jos Rakokiveen olisi tullut pelkkä koulu.
Terveellinen koulurakennus on kiinni kolmesta asiasta
Koulujen kohdalla on Suomessa puhuttu paljon sisäilmaongelmista. Eräs keskeinen syy huonoon sisäilmaan löytyy menneiden vuosikymmenten rakennustavoista. Monet 1970-luvulla hyvinä pidetyt suunnitteluratkaisut ovat myöhemmin osoittautuneet riskirakenteiksi. 1990-luvun alun laman vuoksi jouduttiin siirtämään rakennushankkeita ja säästämään rakennusten ylläpidosta. Myöhemmin ongelmia on ilmaantunut myös liimattavien lattiapinnoitteiden yhteydessä.
– Lattiapinnoitteiden aiheuttamia ongelmia on joskus laitettu myös betonirakenteiden syyksi, mutta ongelmat johtuvat enemmänkin pinnoitteissa käytetyistä liimoista, uskoo Pirttilä.
Miltä Rakokiven uusi monitoimitalo sitten tuoksuu? ”Ei miltään”, on käyttäjien yksimielinen vastaus! Hyvän sisäilman lisäksi talon muutkin ominaisuudet keräävät kehuja niin henkilökunnalta kuin koululaisilta. Uudessa Rakokiven monitoimitaloissa lattiamateriaaleina ovat kiilotettu betoni sekä palamatto tarrakiinnityksin. Talossa ei ole käytetty lattioissa liimoja. Julkisivumateriaalina kohteessa on kestävä ja vähän huoltoa vaativa tiili.