Työturvallisuus
Työturvallisuus on työpaikan oma-aloitteista turvallisuuden hallintaa, ja toimintaa ohjaavat lait ja asetukset. Tapaturmaton toiminta edellyttää yhteistyötä rakentamisen koko ketjun eri osien välillä rakennuttamisesta ja suunnittelusta lähtien. Turvallisuusajattelun on ulotuttava yritysten johdosta kaikkiin työntekijöihin saakka. Useilla kivirakentamisen yrityksillä työturvallisuusvaatimukset onkin asetettu korkeammalle tasolle kuin lainsäädäntö edellyttäisi.
Turvallisuuden parantaminen on koko rakennusalan yhteinen kehityshaaste, joka vaikuttaa myös alan vetovoimaisuuteen työnantajana. Kivirakentamisen yrityksissä on jo vuosia korostunut työturvallisuuteen panostaminen sekä ammattitaidon jatkuva kehittäminen ja ylläpito.
Esimerkkejä alan panostuksista
- Euroopan ensimmäinen rakennusalan turvapuisto, Rudus-turvapuisto, perustettiin Espooseen 2009. Se on harjoittelurata, jossa työturvallisuutta opitaan käytännön kautta. Suomessa on myös kaksi muuta turvapuistoa, jotka ovat Pohjois-Suomen turvapuisto sekä työturvallisuuden harjoitusalue Kuopiossa.
- ”Nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020” -hanke on tehnyt paljon hyvää rakennusalan työturvallisuudelle nostamalla turvallisuuden alan toimijoiden yhteisille asialistoille.
- Alan parhaiden käytäntöjen jakaminen kaikkien käyttöön Työturvallisuuspakki-nettisivustolla.
Kivimateriaalien kanssa toimittaessa on huomioitava riskeinä muun muassa asennettavien tuotteiden paino. Lisäksi tuotteiden asennus tapahtuu usein korkealla. Teline-, työtaso- ja kulkutiejärjestelyistä tulee pitää asennustyömaalla siten huolta koko ajan. Materiaalien varastointi- ja nostopaikkojen sekä nostokaluston tulee myös olla kunnossa. Henkilökohtainen asentajien turvavarustus ja huolellinen työsuoritus lopulta varmistavat turvallisen työnteon asennuskohteessa.
Betoniteollisuus ry tahtotila on olla maailman turvallisin betoniteollisuus. Keinoina tavoitteen saavuttamiseksi ovat muun muassa vuotuinen työturvallisuuskilpailu, koulutusmateriaalien teko, työturvallisuuteen liittyvä tiedonvaihto alan yritysten välillä sekä työturvallisuuskoulutusten järjestäminen.
- Betoniteollisuuden työturvallisuuskilpailu on järjestetty vuodesta 2009 lähtien. Siihen on osallistunut vuosittain noin 60 tuotantolaitosta. Kilpailu käydään sarjoittain elementtitehtaiden, betonituotetehtaiden ja valmisbetonitehtaiden välillä.